Afrikka2014%20167[3].jpg
28 Ethiopia . first big buy.jpg
Metsänhoidolla on merkitystä monien perheiden toimeentulolle Keski-Vietnamissa. Kuva Phu Yenin maakunnasta..jpg
 
 

METSÄVISA - TIETOPAKETTI KOULUILLE

METSIEN PIENTUOTTAJAT KEHITTYVISSÄ MAISSA

 
 

1,6 miljardia ihmistä tarvitsee metsiä elinkeinoaan varten.

Metsistä elantonsa saavia pientuottajia on koko maailmassa n. 255 miljoonaa.

Metsänhoito on tärkeää myös kehittyvissä maissa.
Metsissä kasvatetaan myytävän puun lisäksi paljon ruokaa ja muita tärkeitä tuotteita. Maailman metsien hyvinvointi on tuikitärkeää myös ympäristölle, ilmastolle ja maaperälle.

Joka toinen sekunti metsiä tuhoutuu noin jalkapallokentän suuruisen alan verran.
Suurin paine kohdistuu ennen kaikkea trooppisten alueiden metsiin. Samaan aikaan monet kehittyvien maiden metsien pientuottajat elävät köyhyydessä. Heidän tukemisensa on teko köyhyyttä vastaan ja ilmaston puolesta.

 

Mitä FFD tekee?

FFD tukee paikallisia metsänomistajien sekä pientuottajien järjestöjä ja osuuskuntia, jotka muistuttavat toimintatavaltaan suomalaisia metsänhoitoyhdistyksiä. FFD:llä on metsähankkeita Tansaniassa, Nepalissa ja Vietnamissa. Hankkeissamme on mukana suomalaiset asiantuntijakummit, joilla on vankka tieto metsänhoidosta.

Vuonna 2023 FFD tavoitti yli 27 000 metsäalan pientuottajaa kehittyvissä maissa. Tavoitteena on, että tuottajat saavat tuotteistaan oikean hinnan ja että heidän asemansa parantuisi yhteiskunnassa. Metsänhoidon tulee olla myös ympäristön kannalta kestävää.

Kaikissa metsähankkeissamme annetaan koulutusta metsien pientuottajille, jotta he voivat itse parantaa elinkeinonsa tuottavuutta ja kestävyyttä. Autamme mm. taimitarhojen perustamisessa, puun markkinoinnissa ja sivuelinkeinojen kuten mehiläistenhoidon tukemisessa.

Metsähankkeissamme tuemme erityisesti naisia ja haavoittuvassa asemassa olevia ryhmiä. Esimerkiksi Nepalissa olemme onnistuneet voimaannuttamaan kastittomia dalit-ihmisiä, joita on syrjitty vuosisatoja. Metsänhoito on auttanut heitä nousemaan köyhyydestä.

Nainen töissä taimitarhalla Njombessa, Tansaniassa. Kuvassa olevat taimet ovat männyntaimia.

Hakkuutyömaa Vietnamissa

Metsävisa 2024

Metsävisa on valtakunnallinen yläkoululaisten metsätietokilpailu, johon osallistuu vuosittain yli 20 000 oppilasta 500 opettajan johdolla yli 300 koulussa. Vuonna 2024 FFD on mukana Metsävisa -yhteistyössä vahvistaen globaalia näkökulmaa ja tietoa maailman metsistä.

Lisätietoa: www.metsavisa.fi

FFD yhteistyössä Suomen Metsäyhdistyksen ja Ulkoministeriön kanssa tuottaa vuosien 2023-2024 aikana koululaisille globaalikasvatusmateriaalia maailman metsistä.

Tutustu materiaaleihin: Metsät ja kestävä kehitys - materiaalit — Food and Forest Development Finland (FFD)

Nepalilaisen Amritpurin sosiaalisen osuuskunnan jäseniä koolla

Tohtori Ha vietnamilaisesta Huen yliopistosta esittelee akaasian taimia